Kirjoittaja
Savolaisen emännän kirjoituksia elämästään Pohjois-Suomessa. Höpötystä rakkaista asioista: kodista, käsitöistä, askartelusta, valokuvauksesta milloin mistäkin. Ja välillä vuodatusta endometrioosi- ja IVF-elämästä. ÄLÄ KOPIO SIVUILTANI MITÄÄN, tiedäthän tekijänoikeudet.
Meidän runo
Annetaan onnen tulla ja levitellään se olohuoneen lattialle. Otetaan sylillinen jäähileitä ja hymyillään. Jos joskus sattuu, sen muistaa, kun hileet hiipii, tanssii ihollasi ja välkkyy syyshämärässä, jokaisena tulevana syksynä. Jokaisena syksynä tämän jälkeen. -Satu marraskuu -07-
Tillooppas miut jos tahot :)
Decot, joita odotan askartelupajaan
Nyt lukemassa
Colleen McCullough
Okalinnut
|
04.10.2009 - 16:48
Teenpäs ihan poikkeuksen ja kirjoittelen kaksi postausta samana viikonloppuna :) Ruksi seinään ;)

Tästä kanervasta olen haaveillut tovin ja eilen kauppareissulla se tarttui matkaan ja tänään päätyi tuohon kesällä ostettuun ruukkuun ja meijän oven pieleen. Tää on tavallaan kahden asunnon ovien välissä, toivottavasti naapuri ei tykkää pahaa. Sitä naapuria ei juuri koskaan näy, niin en osaa sanoa, pitääkö kasveista vai ei. Täällä on monen monta asuntoa, mutta aika omissa oloissaan täällä kaikki tuntuvat olevan. Mie oon maalta, ni vois olla muutenkii :D
Eilen käytiin siis tuolla kaupassa ja sitten ennen sitä kirpparilla. Muru löyti leffoja ja mie yhden klassikkoromaanin. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, ihanaa! Mikä parasta siinä on siitä BBC:n sarjasta kansikuva, ah Colin Firth :P Nyt on sekä romaani, että se sarja dvd:llä miula.
Kirppikseltä siirryttiin käsin sidottujen kirjojen näyttelyä katsomaan raesateessa :D En ole koskaan ajellut pyörällä raesateessa, mutta nyt tuli sekin koettua. Kävimme jo luokan kanssa tuon näyttelyn katsomassa ja nyt sitten käytiin murun kanssa uudestaan. Upeita, taideteoksia suorastaan! Artnikkari on Juhani Harviaisen yritys ja kirjasidonta on toinen hänen toimialoistaan. Suosittelen käymään hänen sivuillaan ja katselemaan valokuvia.
Perjantaina käytiin ulkona syömässä erikoispäivän kunniaks. Mie kävin keskiviikkona jo tutustumassa lähimpään ruokapaikkaan, kun muru oli Kemissä käymässä. Perjantaina sitten menimme sinne yhdessä. Tässä miun annos...

On muuten näköä ja kokoa tässä annoksessa, kebab valkosipulikermaperunoilla. NAM! Suosittelen Välimeren ravintola & Pizzeria Roomaa Otokylässä kyl kaikille pizzan ja kebabin ystäville ja muutakin herkkua löytyy. Muru söi sipulipihvin. Lieneekö postannut siitä jo kuvan. Kuvat otettu kamerakännykällä, ei se näemmä ihan surkee oo, ku kyllä tuosta näkyy ihan hyvin :D
Tänään on ollut pyykkipäivä ihan urakalla. Oon pessy kesätakkeja pois normaalin pyykin lisäks ja lakanat kans vaihtoon ja tyynytkin pesin. Oon kipitelly kerran jos toisenkin tuonne toisen talon kellariin, hyötyliikuntaa :D
Pyykin lisäks sain tuon kanervan ruukkuun ja tänne asuntoon ostamani santukka meni isompaan ruukkuun. Ne kun kasvattaessa tunkee ne niin pieniin ruukkuihin, että ne ei mahdu niissä elämään. Tarkotuksena ois saada pikku santukoita. Tää lisääntyminen on nyt kova sana täällä :D Keväällä sain anopin juurruttamat santukan lehdet lähtemään kaikki kasvuun, jospas nyt onnistuis yhtä hyvin. Täällä on onneks joka ikkunalla kukkalaudat ni mahtuu santukoita monen värisiä, mut ei niitä sinisä :P Tulppaanin sipuleita hankin viime syksynä ja tänään niitäkin pääty multaan, ois päätyneet kaikki mut ruukut on anopin varastossa vielä. No tulee ne sieltä viel. Lumikellojakin on tuolla odottamassa. Toivottavasti nää vuoden säilös olleet sipulit vielä lähtee kasvamaan, ois keväällä sitten kauniit kukkaset ihan itse kasvattamina.
Tuolta kirjalaatikostakin yks kirja on jo luettu joku aika sitten. Tuo Olavinlinna, Kivestä syntyi laulu. Olipas ihana kirja näin kaukana kotkonnuista ku elelee. Paljon kuvia ja linnan historia. Tahtoisin tuon kyllä ihan omaan hyllyynikin, ehkäpä se jossain tulee viel vastaan. Snif, melkein tuli ikävä.
Pyhäpäivän kunniaks innostuin tekemään ite lihapullia ja ihan kermakastikkeen kera, kyllä oli hyvää. Sen seurauksena tuossa Taj Mahalista dokumenttia katsoessa tulikin sohvalla pilkittyä :D Onneks siihen istuilleen ei voi kovin pitkäks aikaa nukahtaa ni ei mene yöunet sekaisin. Huomenna ois taas aikainen aamu. 8.15 alkaa koulu ja miula on joka aamu siirtoon liittyen puolen tunnin pakko pitkällään olo herättyäni lääkkeistä johtuen. Aamuteeveetä ennättää katella mukavasti, mutta kellon mokoma soi sitten aiemmin. Huomenna ollaan taas niin Karvista :D
Ihanaa viikkoa kaikille, vaikka myrskyä lupaakin!
24.08.2009 - 21:55

Tätä kaaosta ei nimittäin muuten järjestetä ku hissukseen tai lähtöö järki :D Tässä siis kuva tupakeittiöstä ja yhdestä tavaravuoresta muuton jälkeen ja näitä oli sitten muissakin kohdin, mutta laitan vaan tämän täältä tänne yleiseen jakoon. Saatte jonkin sortin kuvan, mikä urakka tääl o ollu ja jatkuu edelleen.
Menneenä viikonloppuna saatiin toivottua apua. Anoppi tuli pe tänne ja lähti tänään päivällä, kun olin koulussa. Anoppi on ollut siivoja ja apu tuli tarpeeseen. Hää jakso pestä meijän kaapit läpi, mitä ei oltu viel jaksettu pestä ja mie sain purkaa ja laittaa. Muru kasas kaappeja, mitä oli kasattavia. Meil o jopa verhot ikkunois, mitkään niistä ei tosin ole pysyvät, mut on verhot kuitenkin, kun tääl näitä taloja piisaa, ni ei oo ihan näyteikkunassa.
Kiitos anoppi!
Viikonloppuna ennätin vähän paneutuu keittiötouhuihinkin, kun se keittiö löytyi ja alkoi jo irrota aikaa siihenkin, kiitos anopin siis, muuten oisin ollu rätin kans koko viikonlopun :)

Tämmösii tein kahveen kans, mie tosin mussutan nää aina maidon kans. Ihan parasta herkkua!
Tänään sitten alkoi varsinainen opetus ja mie ostin Kemistä ennen muuttoa tämmösen tunteja piristävän jutun. Tää siis oli ihan pakko-ostos, kun näin lehdessä ja satun nyt aika paljon tätä hahmoa fanittamaan!

Miehä se siinä kaikkine mielialoineni :D :D :D Muru nauro, kun sanoin, et siitä löytyy emännän kaikki tuulet ;)
Lauantaina käytiin kolmisin kirpparilla ja Hesellä syömässä sen jälkeen, ku kirpparikierros kestää täällä vähän pitempään ku Kemissä :) Hese löyty Kodin Ykkösen vierestä ja sinne pitää palata paremmalla ajalla. Nyt sieltä tarttu pannunalunen (oon pitkään ettiny kahdelle sitä kolmatta ja nyt tärppäs) ja tarrakoukkuja ja pyyhkeiden ripustusnipsuja matkaan. Tarrakoukkuja tarvii lisää, niin pitänee käydä nyt sitte ajan kanssa kattelemas, mitä kaikkee siel oikein on... ja siellähän ON!
Kirpparilta tarttu tämmönen matkaan.....

... laukkuhan se. Oon huomannu, et miul o paha tapa ostaa pieniä veskoja, mut nyt ostin tämmösen vähän isomman, ei jätti, mut ei kirppukaan. Miun yks pinkki laukku kun päätti päättää yhteistyön. Ilmeisesti sitä sitten oli käytetty riittävästi ;) Tarttu sieltä muutakin, servettejä avaamaton paketti tulisen punaisella ruusukuosilla ja Naikkareitten cd. Ollaan täs murun kans kerätty nostalgian vuoks niitten levyjä, ku niitä on tullu vastaan ja nyt on parhaat kasassa. Kummallakin kun oli yks yhteen muuttaessa, niin nyt on vähän enemmän.
Opinnot vaikuttaa mielenkiintosilta ja tänään tuli kyl olo, että opiskelija ollaan jälleen huh. Eräillä tunneilla oli vähän kalvosulkeisten tapaset, tosin nykysin ei paljoo kalvoja käytetä, mut sulkeiset ne oli kuitenkin. Pitää käydä tutustumassa, löytyykö ne sulkeiset yhteisestä oppimateriaalikansiosta, ettei tarviis kirjottaa ranne soikeena. Tänään ku en tieny tätä, ni päätin sitte kirjottaa kaiken minkä ennätin. Aihe oli nimittäin todella tärkee, tiedonhaku!
Tänään selvis, että miula lähtee kolme tuntia lukkarista pois, ei ole järkee miun taustoilla istua taloushallinnon perusteita luokassa. Opettaja sano, että ei ole tarkotus tappaa motivaatiota heti alkuun ;) Hyvä niin! Teen tentin ja esittelen yritykseni ja that's it. Alko vähän tuntua siellä istuessa että deja vu hyökkää kehiin ;) Kolmatta kertaa nimittäin alko tulla yritystoiminnan perusteita :D :D :D
Tällä viikolla ois kaks lähtötasotestiä, mitkä ratkasee tuleeko ruotsin ja enkun valmentavat vai ei. Toivon, että muisti pelaa niin hyvin, että en tarvii niitä, mut noilla testeillä sekin selviää. Nuo vaan vie vapaasti valittavia sitten vähemmäks jos noi tarvii. Hyvä et niitä on jos tarvii, mutta toivottavasti ei tarviis.
Ainiin ja muru pääs toivomalleen kansalaisopiston kurssille, muutaman mutkan jälkeen, mut pääs, mistä olen ylpee! Hän pääsee opiskelemaan sitä, mitä tahtookin, eikä tarvii tääl kotona vaan nyhjätä. Kaik o etiäpäin. Eli kuvat murun blogissa pitäis parantua entisestään!
Eli ooooooon iiiiiilooooooneeeeen ;)
Huomenna taas 8.15 kouluun ja näillä mennään. Kaunista viikkoa kaikille!
08.08.2009 - 23:29
Täällä sitä ollaan räkätaudin kouris koetettu pakata ja sitte nukkua välissä ku ei jaksa. Torstai-iltana miul alko kurkkukipu ja pe meni ääni ja alko kolotus ja hikoilu. Tänään sitte on räkärätit ollu todella kovas huudos. Kurkkukipu o hellittäny, äänikin palaa jotenkin. Yskä o ny sit tullu seuraks. Tulin siihen tulokseen, että kroppa tarvihti loman. Olo o vähän helpottanu tänään täs illan mittaan, mut hikoilen ku pieni sika. Kerrassaan loistavaa, ku sivuvaikutuksena o hikoilu ja nyt lentsu "vähän" lisää hikoilua :D
Mutta muuttoa odotetaan. Torstaina soittelin muuttoautoa, kun ystävän veljeltä voip mennä auto kaupaks ni ei uskalla jäädä sen varaan, ettei olekaan sitten muuttoautoa. Löytyi yks edullinen, joka näin lyhkäsel ajal pysty lupaamaan. Kunnes soitti eilen, että oliko se syyskuun vai tän kuun 15? Mie koitin kähistä puhelimeen, että tän kuun, että elokuuta nyt eletään ja ens viikosta ol puhe. Hällä on sillon muutto Etelä-Suomeen, että ei ollu kalenteri mukana. Alko tulla hiki muutenkin ku lentsusta siinä vaihees. Onneks se sitte sano, että jos hän tuo vaunun to-iltana ja heittää kuorman pe-aamuna, ni ennättää sitten sen toisen keikan kans tehä. Olin, että huh, kyllä se meille käy. Nyt pitää sitte ma soittaa vuokranantajalle, että saadaanhan tulla to tekemään paperit ja saatais avaimet valmiiks ku voip olla pe aikainen aamu. Mutta tää tietää sitä, et ollaan aikasemmin kamojen kans Oulussa ja ennättäis ehkä vähän vaik huilata siin. JES!!! Toivon mukaan huilata terveenä :D
Ke käytiin Tamppiksessa fillareilla, tiskaukseen huuhtelutausaa ostamas, ku tulevas kämpäs ei oo ku yks allas. Eipä täälläkään oo ollu ku yks iso ja pieni, mut ollaan keploteltu sillai. Nyt päätettiin ostaa tausa ja tässä se o ja vähä muutakin.

Löytyi edullisesti Janin cd, ai että se o hyvä! Varsinkin se Kuu! <3 Ja sitten Pikku Myy -purkki. Oon noita hiplaillu ja nyt raaskin tän pienen ostaa. Todennäköisesti tää menee miun työpöydälle kynäpurkiks. Meinaan käydä itellein ostamas Pikku Myy -kansion. Suomalaises kirjakaupas o paljon Pikku Myytä ja kerrankin oikeis väreis! Huomaatteko, minkä värinen tausa on :D No pinkkiä on meil keittiös ni tää istuu siihen ku nenä päähän. On jo kerran tiskattu yhdes ja hyvinhä se suju ja nopeemmin, kiitos tän tausan ja kahden käsparin.
Sitten tarvelistal oli tämmösiä...

Varmaan kertoo, mitä ollaan tekemäs :D
Torstaina käytiin mansikkakuorma, kuormasta on kuva murun blogissa, klik klik.
Tässä sitten kuormasta tulleita tuotoksia...

Perinteinen mansikkatorttu, tän teen joka kesä, ku mansikkasatsin ostan. Torttupohja kaupasta ja vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Kostutus, kastike vaahdoks ja torttupohjan päälle ja sit mantsikoita. Ai jai, ku o hyvvää ja noppee tehä.
Sitten perjantaiaamuna keittelin nämä..

Ihanaa ens talveks o sitten mantsikkahilloa! Nams, vohveleihin ja täytekakkuun vaiks. Pakkaseenkin meni hyvä satsi ja masuihin vielä parempi :D Nää olikin todella hyviä mantsikoita. Jostain luin, että Lapin aurinko hellii mansikat todella makeiks ja näin on. Viime kesänä ostettiin Suonenjoelta tänne rahdattuja ja ne ei kyl ollu näin hyviä. Näitä todella hotkittiin suuhun. Se ol paras säilöntäpaikka :D Slurps, vielä tänään söin muutaman viimesen mantsikan ja ah että ol hyvää!
Sitte käytiin joku päivä täl viikol kirpparil vai oliko viime viikol, en ennee muista. Sieltä tarttu tämmönen mukaan...

Liittyy Romanoveihin ni pitihä se ostoo, ken tietää millon ennätän lukee :D Pari Harlekiinihömppääkin tarttui matkaan, niissä voi aivot ripustaa narikkaan ku lukee. Loistavia pään tyhjennyskirjoja :)
Sitten on tilattu Enjoy-kerhosta vähän musaa la leffoja, tässä miule tulleita...


Hitler kiinnostaa historiasta kiinnostunutta, Irina on aivan mahtava artisti ja häntä oltiin kuuntelemas, ku mentiin naimisiin. Ja Dixie Chicks...Not ready to make nice...loistava biisi ja nää naiset ottaa kantaa, suosittelen!
Pakkaamista on aivan hurjasti jälellä, huokaus, mutta on nää lepopäivät tullu tarpeeseen. Harmi vaan levätä sairaana, mut minkäs teet.
Ajattelin, että ku aika on kortilla ni suoraan ilmotan, että seuraava postaus tulee Oulusta. Tän jälkeen keskityn tääl pakkaamiseen ja lepäämiseen, voimat ois todella hyvä saada takas ennen kantourakkaa. Ja toivon, että muru ei saa tätä tautia, koska sitten ollaan suossa ja syvällä. No murehditaan sitä sitten kuhan torstai koittaa. Ja toivon mukaan tuo muuttaja ei soita enää huonoja uutisia tai sen jälkeen raikaa yleisönosasto ja kunnolla. Sovittu, mikä sovittu ja piste. En todellakaan kaipaa mitään extrastressiä tähän enää. Toki mie käyn surffailemas välil ja kommentoimas, mut uutta tekstiä koitan olla kirjottamatta. Tämäkin aika on pois pakkaamiselta ja levolta.
Pitäkää peukkuja, et muutos kaikki menee hyvin ja olemme viikon päästä turvallisesti Oulussa kamojemme kanssa ja osa kamoista jo paikoillaan. Anoppi on luvannu lähtee matkaan ja olla yhden yön siel, ni uskon, että saadaan hyvin jo peruskamat sillon paikoilleen.
Kaunista alkavaa viikkoa kaikille!
09.07.2009 - 07:00
Tässä viimein tulee synttäripostausta ja tää postaus keskittyykin vain synttäreihin, muusta tulee sitten seuraavassa postauksessa. Varautukaa, et tää on sitten PITKÄ postaus!
Ah, miula oli elämäni parhaimmat synttärit. Molemmat kemut oli todella onnistuneet omalla tavallaan. Sain laittaa juhlia ja nauttia sitten siitä juhlapäivästäkin.
Ensimmäinen lahja viime viikolla tuli murulta, miun ihana muru, rakas aviomieheni toteutti miun toiveen hopeisesta näyttävästä sormuksesta. Olet rakas!

Ja viel ihana Pikku Myy kortti! Olen pitkään kuolannut näitä hopeisia sormuksia eri liikkeiden ikkunoissa ja sovittamassakin on käyty. Muru otti kerran koodit ylös ja tässä tulos. Ihana! Miula oli tämäntyylinen sormus, joka olikin vain jokin pinnoitettu ja se meni pilalle ajan kanssa ja olen surrut sitä. Harakka tykkää niin tämmösestä sormuksesta. Ja nyt miula on rakkaalta tämmönen, jota mie pienkin melkeinpä joka päivä :D Että ei ollu turha lahja!
Sitten perjantaina ku pääsin töistä, oli muru odottamassa minuu ja vetäs miule pienen onnittelulaulun ja sitte tuli toinen paketti. Anopilta ja murulta, muru oli hieman vihjannut, että mitä oisin vailla ja tässä tulos.

Meikä kiljui ihan ilosta, tää oli niiiiiiin osuva lahja! Kehyksiä oon pitkään kaivannut lisää, ku viime kesästä asti on muutama kuva odottanut seinälle pääsyä ja Sinkkuelämää sarjan keräyskin eteni taas yhden askeleen verran. Ja ruusu tuli kortin muodossa. Tämäkin niin ihana.
Posti toi paketin veljeltäin perheineen, tässä sisältö

Ihanan värinen muki ja mukissa lukee sisäpuolella näin...
"Aloitat nyt uuden jakson elämässäsi. Olet aikuinen, mutta silti vielä niin nuori. Tiedät, kuka olet ja se tekee sinusta puoleensavetävän. Olet elämäsi kunnossa ja teet työtä hyvän ja turvallisen elämän eteen."
Meikä luki tätä tekstiä tippa linssissä. Elämäni kunnossa en ehkä ihan ole, mutta muuten niin totta joka sana. Kiitos Louhelle! Sieltä aina tulee niin miun olosia lahjoja ja niin osuvia.
Sitten posti toi paljon kortteja ja pakettien mukana oli kortteja myöskin. Mie laitan aina kortit jääkaapin sivuseinään, siitä niitä on kiva katella. Tässä on sitten synttäreiden satoa ja pari muutakin rakasta korttia, joita en tyhjennyksessä ottanut pois vaan saavat jäädä vakituisiksi asujiksi tähän.

Oikeassa laidassa alhaalla on kummityttären piirrustukset ja niiden tulkkaus ja kortti Ylämaalta. Tämä posti lämmitti todella paljon mieltä! Kiitos Anu, kun toteutit miun haaveen Kaisan piirrustusten saamisesta. Ihana lahja.
Ja toinen erityisposti oli Tätsyltä, ihana kortti! Miun olonen ja vielä Reetikin tuli käymään postimerkin muodossa. Muru sano jo puhelimessa, että yhden kortin tietää ihan varmasti, et mistä se on, ja totta turisi :) Kortti on ihana 3D-ruusu-syreeni-helmiäinen ja vaaleenpunasella pohjalla. Kiitos Tätsy!
Korttiseinän ylimmäisenä on miule todella rakas pääsiäskortti, jota en ensin tajunnut ihan, että siinä on syvempi merkitys, mutta kun tajusin, niin kortti onkin nököttänyt jääkaapin seinässä ja siinä pysyy. Kiitos vielä näin myöhään Vuokko!
Torstaina olin jo tehnyt kampanisut, niistä siis alkoi leipomiset ja sitten perjantaina oli kakkupohjan ja kuivakakun vuoro. Lauantaina oli sitten kakkujen täyttöä ja siivousta, mistä kerroinkin jo aiemmin.
Lauantai-illalla innostuin sitten väkertämään vähän ja tässä tulos

Miula on ollu patukat meijän maistraattivihkiäisistä asti käyttämättöminä odottamassa, että ennätän ja jaksan opetella niitä käyttämään. Sillon ei hermo kestänyt ;) Nyt kesti :D
Murukin väkerti omaan tyyliin ja tässä hänen ihana tulos. Ihana ku miun murussa on tätä taiteellisuutta, mie tykkään!

Tästä ei kortti parane! Kiitos rakas!
Ja sitten siirrytäänkin itse syntymäpäivään. Tässä on kuva tarjoilupöydästä. Pistettiin vähä hyrskyn myrskyn, että saatiin toimiva järjestys juhliin ja osittain se järjestys jäikin, kun oli niin toimiva :D

Eli oikeelta alkaen, voileipäkakku kinkkutäytteellä. Paulan kakku (siis oikeesti sen niminen kahvikakku, pitihän se tehä) ja kaupasta suklaakeksejä kaksikerroslautasella.
Kampanisut, paikallinen herkku ja todella menevä sellainen. Ja kaupan vohveleita. Ja sitten se perinteinen miun synttäreil oleva mantsikkakakku, NAM!
Ja viileetä juotavaakin ol tarjolla.

Mansikkainen alkoholiton booli ja hyvvee ol :)
Sitten sunnuntain lahjasatoa. Siis oikeesti mie sain niiiiiin paljon lahjoja, että ihan ol liikoo jo, mutta kaikki on rakkaita.
Joukon siskolta muksuineen tuli tämmönen kaunotar

Huikean upea! Kiitos! Tässäkin muru oli vähän avittanut, ku oli meinannut tulla sininen tämän sijaan ;) Tää on miun makkuun, mut ois se sininenkin menny sinisten vaatteitten kans.
Sitten Vuokolta perheineen ihana ihana ihana setti.

Taulu on keittiön seinällä ja koru on visusti talessa. Kiitos Vuokko, olet todella iso plussa tässä kaupungissa ollut ja tää meijän taru ei lopu, vaik myö muutetaankin.
Maanantaina vein töihin tuota Paulan kakkua, ku se oli suurinpiirtein ainut mitä jäi jäljelle sen verran, et voi viiä. Sitten tiistaina koin yllätyksen ku työkaverit tupsahti huoneeseen. Mie jo aattelin, et mitä ihmettä mie oon sählänny ku kaikki tulee, mutta sieltäpä tulikin paketti ja onnittelut. Hyö oli hankkineet tämän synttärilahjaksi ja samalla siitä tuli onnittelut kouluun pääsystä kun se tieto tuli juuri tiistaiaamuna tekstiviestillä.

Siis kertakaikkisen ihana Pentikin pikkumaljakko, tämmösen kokosta miul ei ollutkaan ja miehän rakastan lasia ja varsinkin kirkasta! Eikä ne tienny sitä, mut silti napakymppi tääkin lahja. Tää oli todellinen yllätys!
Tiistaina käytiin töitten jälkeen kattomas Ice Age 3, synttärilahjaa sekin ja samalla pieni juhlinta kouluun pääsystä ja sillä aikaa oli ovemme pieleen ilmestynyt tämmöinen.

Naapurin eläkeläismies, joka on meitä monasti auttanut, oli tämmöisen tuonut. Vein maanantaina hänelle täytekakkua ja sitten sieltä tuli onnittelut tässä muodossa ;) Kiitos vaan alkakertaan.
Muru hoiti miun leipomiskuvaukset ja viimeisen vieraan hurmaavasta kukkakimpusta myös löytyy kuvat Joukon blogista, käykääs siel. Siellä on todella tarkat kuvakertomukset kakkujen valmistumisesta, niitä ilmeisesti ootettiin kiel pitkällä ;) Mie yritin kuvata kimppua, mut ei onnistunu kuvat, mut murulla onnistu kertakaikkisen upeasti. Leipomisvaiheesta miula tuli otettua tasan yksi kuva, että parempi kun käytte tuolla :D
Valintakokeen jälkeen ostettu ruusukynttilä paloi juhlapäivän pöydällä, tässä kuva siitä

Näitä tulen hankkimaan vastakin, koska todella kauniisti palaa ja pitkäääään. Kynttilä paloi kuutisen tuntia sunnuntaina ja vielä siitä on vaikka millä mitalla jälellä. Kauniita nämä on. Art Villaa suositelen edelleen.
Tässä oli siis miun kolmekymppiset ja nyt sitten on hyvä aika esittäytyä, tämän näköinen on savolaene emäntä, Papu :) Murulle kiitos kuvasta!

Kaunista loppuviikkoa kaikille, tulevissa postauksissa sitten muista asioista tältä vilkkaalta parin viikon jaksolta.
03.06.2009 - 20:19
Noniiin, viimeseltä postausta vääntämässä. Ollut vähän vilkasta viimepäivinä, etten sanoisi :D
Täällä on yksi varovaisen toiveikas papu-täti. Eilinen meni sillai miten sanois ehkä 9 arvosanalla, että ootellaan sinne heinäkuulle. Ei voi tietää, miten muilla on menny, joten, odotellen. Kyllä oli todella helpottunut olo eilen valintakokeen jälkeen, puol'toista tuntia kirjotin ja se oli sitten siinä. Kolme kirjallista tehtävää. Väkee oli kyllä ihan tolkuttomasti siel! Huomas, et kaikki hakukelposet kutsuttu valintakokeeseen :D Ei ollu yksinäinen olo ei :D Kotona tuo helpotus viel kasvo ku pääs ratistakin poikkeen ni sippasin sitte ilman hampipesuja ja suihkuskäyntiä puol kympin maita ja nukuin vaile seittemään. Pitihän sitä arskaa tillotella neljän paikkeilla, mut ihme kyl unta riitti viel sittenkin.
Töissä tykkään edelleen, hommaa piisaa ja se on hyvä se.
Kuvia ois paljonkin laitella, mutta laitan vaan pari tähän ja jatkan joku toinen päivä. Tarinaakin pisaa näiltä päiviltä.

Lauantaina ostin itsellein lakkiaisten vuosipäivän kunniaks tämmösen kaunottaren, olipas se sievä ku sika pienenä :D Menin ostamaan äidille muistoruusua ja tarttu tämmönen itellein. Olikin miule uus tuttavuus vaalea ruusu vihreellä kimallevärillä koristeltuna.
Eilen käytiin Oulussa sitten siellä sun täällä pyörimässä valintakokeen jälkeen. Enste Rossos syömässä ja tässä namiherkku savuporokeitto, kylläpä se on herkkua edelleen.

Sitten jaksoikin kiertää ja kaartaa. Meren rannalla, torilla, Anttilas ja jäätelöllä Anttilan alakerras ja sitten kaks kirpparia tuli kierrettyä kans. Oli kivempi käydä niis ku ovat kaupungin laitamil ja nyt oli auto alla. Näistäkin tuli ostoksia tehtyä, mut tässä vaan pari kuvaa, arvatkaas mikä tää on... Anne ei saa vastata, sie tiiät!

Rumpujen pärinää... löytyi kirpparilta.... ja dadaa...
...tässä kokonaisena....

...kassihan sieltä Kassi-Almalle tarttui matkaan, mut olipas makee pinta tuos! Eikä hinnal pilattu, 2 euroo. Sitten löytyi Annan Ihode -levy, jippey. Ois ollut Celine Dioninkin uus levy, mut se olikin sitten miusta hinnalla pilattu kirpparilla olevaks, vaik kuinka on tuore.
Nytte tää eukko alkaa kattomaan jemmassa olevia ohjelmia ja leffakin ois tälle illalle vuokrattu, menee loppuilta sutjakkaasti ja aamulla töihin tuas.
Kaunista viikkoa kaikille ja KIITOS TUESTA, verrytelkää niitä peukkujanne ny :D :D :D
10.08.2008 - 22:33
Hohhoijaa, nyt ois sitten kemut vietetty ja herkut syöty, suurin osa ainakin :)
Sainpa sitten kahtena iltana lievän hermoromahduksen, ku eihän ne leipomukset aina mee niinku tahtoo. Perfektionisti vois vähäks aikaa mennä muualle sillon ku pitää saada aikaan ja paljon. Rakkaani kommentoi pe-iltana, että jos juhlimme häitä joku päivä, sie et sitten tee ite kakkuja sinne :DDDD Ilmeisesti tää hermoromahdus sai riittää miehelle, edellinen oli kun tein kakkua meille hääpäiväksi, kun käytiin maistraatissa pääsiäisenä. Ja kas kas mie olen mieheni kaa aivan samaa mieltä :DDD
Kaikki kehuvat kakkuja, kukkaan ei huomannu mittään, mitä mie stressasin. Olen toivoton stressihilleri väsyneenä. Lauantaiaamuna ennen juhlia heräsin sitten puol seitsemän touhuumaan, kakkujen koristelut ja miehen housut kuntoon jne jne. Ennätin jopa itteni laittaa kuntoon :) Mutta paineessa ne timantitkin syntyy. Mie olen tässä kyllä mestari, mutta tää ottaa hermon päälle sekä miul että miehellä. Kenties pitänee opetella jokin muu tekniikka näihin juttuihin.
Lauantaina sitte ku päästiin kottiin, käytiin saunassa ja mie kihertelin ihan omiani koko illan väsyneenä ja selvin päin olin. Simahdin sitten kilttinä tyttönä yhdeltätoista ja aamulla kuudelta ylös ja pyykkäämään. Tänään sitten tarvitsi tirsatkin. Tai otin itseasiassa useampana päivänä, kun päivät tuntuivat venyvän ja venyvän. Juuri sain keittiöö osittain kuosiin ja huomenna jatkuu putsaus ni pääsee arkeen takasin.
Kirpparilöytökin tuossa tuli tehtyä ja kengät löyty, niihin pitänee palata joku toinen kerta sitten.
Tämmösiä sitten tuli leivottua...

Tässä pullakranssi, siis osa siitä :) Tekijästään työ tunnetaan, tuli pyöree ja muhkea ni piti vähän ottaa välistä pois :D

Näitä sitten oli kolme kipaletta. Ja hyvvee ol :)
Aurinkoista uutta viikkoa kaikille! Ja erityisesti Tätsylle viimeistä lomaviikkoa, käytä se harkiten :D
|
YHTEISTYÖ ON VOIMAA
Daaliakuva ja kuvan siirto pohjaan miulta iheltäin Murun avustuksella. On niiin diilia daaalia dallalaa ny, jotta :D
KIITOS LEIDIT JA MURU!
|